skip to Main Content
Etnografia Ja Innovointi

Etnografia ja innovointi

Etnografia on laadullinen tutkimusmenetelmä eli siinä on tavoitteena ymmärtää ilmiöitä. Määrällisissä menetelmissä tavoitteena on pikemminkin selittää ilmiöitä ja tapausten tai yksikköjen määrä on suuri. Laadullisissa tutkimuksissa tapauksia on vähän; äärimmillään tapauksia voi olla yksi, mikä on mahdollista tapaustutkimusten (case study) lisäksi erityisesti etnografisissa tutkimuksissa. Tämä johtuu siitä, että etnografinen tiedonhankinta on hyvin laajaa ja monipuolista. Se myös kestää kauan. Joskus yksikin tapaus voi tarjota syvällisellä tutkimuksella runsaasti tietoa.

Kulttuuri- ja sosiaaliantropologiassa “kenttätyö” = aineistonkeruu = etnografia kestää usein vuoden, jopa useita vuosia. Monet antropologit tutkivat samaa kohdetta koko uransa ajan. Puhutaankin antropologien “omista saarista”, joissa ‘saari’ viittaa tutkimuskohteeseen. Siellä antropologi/etnografi viettää aikaa, elää yhteisön parissa, havainnoi ja haastattelee. Kohde voi olla jokin valtameren saarella asuva yhteisö, mutta toki myös muualla oleva yhteisö.

Identiteettien kirjo

Antropologiassa onkin pikku hiljaa myös palattu kaukaisilta ja oman kulttuurin näkökulmasta eksoottisilta saarilta lähemmäs omaa kulttuuria ja omaan kulttuuriin. Ihmisten tai yhteisöjen ei ajatella enää edustavan yhtä monoliittista kulttuuria, vaan jokaisen kulttuurinen olemus sisältää päällekkäisiä virtauksia erilaisista aineksista. Yksilö voi samaan aikaan olla usean etnisen ryhmän ja uskontokunnan jäsen. Hän voi myös edustaa erilaisia elämäntapa- ja harrastusryhmiä samoin kuin aatteellisia ryhmittymiä. Myös sairaudet ja vammat usein identifioivat ihmisen erilaisiin ryhmiin. Perhe laajentaa yksilön ryhmiä esimerkiksi oman lapsen tai puolison sairauden tai työn kautta “leijonaäidiksi” tai ulkosuomalaiseksi. Erilaisia identiteettejä on lukematon määrä, ja elämänkulun aikana ne vaihtelevat koko ajan.

Erilaiset identiteetit luovat yksilölle myös omanlaisensa käsitys-, uskomus- ja arvomaailman, joka voi joutua ristiriitaan kilpailevien tai samaan aikaan vallitsevien identiteettien kanssa. Tällainen asetelma, joka vallitsee käytännössä ainakin potentiaalisesti kaikkien ihmisten elämässä, luo melkoisen ristikkäisten odotusten dynaamisen viidakon, jota yksilön itsensäkin on vaikea tulkita ja ottaa siitä selkoa, puhumattakaan toisista ihmisistä.

Yksilöllinen kokemusmaailma

Näin ollaankin tilanteessa, jossa yksinkertaiset “sininen vai punainen” -pikakyselyt suurille massoille ostarin kulmalla eivät tuotakaan kovin arvokasta tietoa organisaatiolle, vaan kaivataan jotain syvällisempää. Tämä syvällisempi on laajempaa ja keskustellullista haastattelua henkilön kanssa tai tilanteen havainnointia. Avoin, keskustelullinen haastattelu, jossa puhutaan niitä näitä ja paljon itse asian sivusta, avaakin aivan erilaisen ikkunan henkilön elämään, hänen toiveisiinsa, tahtomisiinsa ja tarpeisiinsa. On ymmärrettävä yksilön käsityksiä, uskomuksia, arvostuksia ja merkityksiä, jotta kykenee tulkitsemaan hänen maailmaansa ja siinä olevia tarpeita. Orgnisaation näkökulmasta tämä koskee yhtälailla henkilöstöä ja sisäisiä prosesseja kuin kumppanuuksia, kilpailua ja asiakkaitakin.

Erinomaisen keskeistä tarpeiden ja yksilöllisen kokemusmaailman ymmärtäminen on innovoinnissa, joka koskettaa jokaista organisaatiota ja määrittelee niiden elinkykyä ja menestystä nyt ja tulevaisuudessa. Innovointi on toimintaa, jossa yksilön on kurotettava äärirajoilleen, ylitettävä arkipäiväinen, jo ilmenevä ajattelu. On kyettävä kuvittelemaan, visoimaan ei-olemassaolevia mahdollisuuksia. Sitä tutkittaessa itsestäänselvyyksistä ja yksiselitteisistä kysymys-vastaus-asetelmista on siirryttävä syvällisempään, äärirajoja ja uutta hakevaan keskusteluun, jossa innovoinnin työkalut voivat yhtä hyvin paljastua kovin yksinkertaisiksi normiarjen toimiksi kuin joksikin vallan muuksikin.

Innovointi jää jalkoihin

Hämmentävää kyllä, innovointi on usein ylimääräinen perusliiketoiminnan jalkoihin jäävä lisuke, ikään kuin hienosteltu kirsikka kakun päällä, prosessi, johon vain harvoilla on varaa satsata omana toimintonaan. Mahtaako jollakulla aikuisten oikeasti olla varaa satsaamatta innovointiin? Eikö juuri innovointi ole se osio, joka pitkällä aikavälillä mahdollistaa perus- ja muunkin liiketoiminnan pyörimisen? Tapana on ajatella, että perusliiketoiminta ja ihan suoraviivaisella matikalla ajatellut sisään virtaavat tulot mahdollistavat kaikenlaiset taivaanrannan maalaukset ja rupelipäiden tehtailut.

Ehkä tämä on hyvin kärjistetty ja vanhahtava näkemys suhtautumisesta innovointiin. Suurilla toimijoilla on varaa vähän satsata. Siellä ehkä oikeasti ajatellaan, että pitäähän tätäkin tehdä. Olisiko kuitenkin jokin totuudenjyvänen tässä vanhakantaisessa ajattelussa? Tai ainakin siinä, että perusliiketoiminta on kuningas ja säätelee sitä, mitä siltä itseltä jää jaettavaksi. “Täytä oma vatsasi ennen kuin autat toisia” -ajattelussa piilee syvä totuus, mutta jos mietitään pitkällä tähtäimellä, mitä se vatsan täyttäminen on, niin silloin tulee jo vaihtoehtoja. Kuka nyt haluaisi olla se tekohengityksellä elävä kädestä suuhun -toimija, jonka reagointi on hyvin rajoittunutta toiminnasta ja suunnittelusta puhumattakaan?

Hitaan etnografian rikkaus

Etnografia siis. Se on hidasta, kuin tutkimusmenetelmien tai palvelumuotoilun rumba. Sillä ei saa vauhtikerrointa samoin kuin jivemäisessä kyselyssä, mutta kokonaisuus sisältää ei niin näkyvää, ehkä yllättävääkin liikettä. Etnografiassa menee yleensä aikaa. Se on työlästä paitsi toteutettaessa myös purettaessa tuloksiksi.

Innovointi on vaikea ottaa haltuun ilmiönä. Etnografia sopii tähän kuin nenä päähän. Se lukuisissa tutkimuksissa todettu asia, että useissa vuosia innovointitoimintaa harjoittaneissa organisaatioissa eivät keskeiset henkilöt osaa määrillä innovointia sen enempää käsitteenä kuin toimintana tai prosessinakaan, kutsuu etnografiaa. Innovointitoiminta on oikea etnografian temmellyskenttä.

Etnografia on muoti-ilmiö. Siitä löytää sellaisiakin kirjoituksia, joissa ei ehkä ymmärretä, mitä etnografia on. Kirjoitetaan hurmoksella ja takki auki -asenteella tilanteiden videoinneista, havainnoinneista ja avoimista haastattelumenetelmistä ikään kuin mentäisiin vain paikalle ja tehokkaasti imetään ihmisistä tieto ulos. Etnografi tietää, että jotenkin on käsiteltävä tutkijan/etnografin läsnäolo tilanteissa ja asema haastattelijana. Se vaikuttaa. On turha kuvitella menevänsä urkkimaan. Autenttisuudesta on puhuttava varovasti ja vakavuudella.

Mahdollisuus oppia uutta

Samaan lokeroon ihmisten elämään tunkeilun kanssa menevät myös sisä- ja ulkopuolisuuden paikat. Sisäpuolinen tietää jotain, mitä ulkopuolinen ei tiedä. Hän osaa kysyä eri kysymyksiä kuin ulkopuolinen. Ulkopuolinen puolestaan osaa ihmetellä ja kyseenalaistaa sellaista, mitä sisäpuolinen ei osaa.

Organisaatioissa on loistava mahdollisuus yhdistää sisä- ja ulkopuolisuus saattamalla nämä kaksi yhteen ja yhdessä toteuttamaan hanke. Asetelma antaa sisäpuoliselle organisaation edustajalle ja ulkopuoliselle palveluntuottajalle molemmille uuden näkökulman ja mahdollisuuden oppia uutta, myös itsestä ja toisesta.

This Post Has One Comment

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

× How can I help you?